Nuoresta vaikuttajaksi
Viimeisin päivitys 22.6.2011

22.6.2011

Italia

Viime viikko kului mukavasti Italiassa. Minä ja Oskari matkustimme yhdeksän aikuisen kanssa Italiaan. Minä ja Oskari lähdimme mukaan edustamaan suomen nuoria (loppujenlopuksi koko Reves tapahtumassa ei ollut ketään muista nuoria kun me). Suomesta tapahtumaan osallistui yhdeksän aikuista meidän lisäksi ja kaikkiaan 150 ihmistä muualta Euroopasta. Reves tapahtuma järjestetään kerran vuodessa jossakin Euroopan maassa. Tänä vuonna se oli Italiassa, Sienassa.

Lensimme Kruunubyystä Helsinkiin ja Helsingistä Milanoon josta menimme junalla Sienaan. Junamatkalla tutustuimme Reves järjestön puheenjohtajaan Jan Olssoniin. Kun vihdoin saavuimme Sienaan pääsimme hotelliin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Nähtävyyksiä Sienassa ei oikeastaan ollut, mutta kävimme tutustumassa viinikellariin. Seuraat kaksi päivää menikin reves ”kokouksissa”. Kokoukset järjestettiin tunnelmallisessa Sienan yliopistossa.

Ranskalaiset eivätkä italialaiset suostuneet puhumaan muutako omaa kieltänsä joten meillä oli tulkit jotka tulkkasivat kaiken englanniksi. Voin tunnustaa, että en ymmärtänyt lähellekään kaikkea mitä siellä puhuttiin, koska sanasto oli minulle uusi.

Neljäntenä päivänä suuntasimme junalla Milanoon jossa vietimme viimeisen päivän kierrellen nähtävyyksiä ja shoppailemalla. Matka oli ainutlaatuinen ja mahtava kokemus, enkä vaihtaisi sitä pois. En kiellä sitä että aika ei olisi käynyt välillä pitkäksi, kun ei ymmärtänyt kaikkea mitä siellä puhuttiin. Nyt kun jälkeenpäin ajattelen opin paljon uusia asioita ja sain myös laajennettua englanninkielen sanastoa.

Tämä taitaa olla tältä kesältä viimeinen blogikirjotukseni. Se jää nähtäväksi jatkuuko blogi syksyllä. Kiitos kaikille lukiolle. Ciao!

Tässä on vielä linkki siitä Reves tapahtumasta jos jotakin kiinnostaa http://www.revesnetwork.eu/

-Jasmina

19.5.2011

”Kaikki palkitaan aikanaan”

Haluan jatkaa Renaten kirjoittamasta aiheesta vielä sen verran, että joskus hiljaisuus on hyvä asia. Jos vietän laatuaikaa ystävien kanssa ei me aina puhuta. Ei me nyt koko aikaa hiljaa istuta, mutta ei me myöskään puhuta koko aikaa. Joskus myös ystävien läheisyys riittää. MUTTA kyllä se suu pitää osata avata ja kertoa mielipiteensä rohkeasti kaikkien edessä, että ei tarvitse sitten harmitella jälkeenpäin ”Olisi pitänyt sanoa se”. Jos mä olisin vain istunut hiljaa mun luokassa, en olis päässyt oppilaskuntaa. Tai jos en olis kertonut mielipiteitäni oppilaskunnassa, en olis päässyt Nuori Vaikuttaja ryhmää. Tällä hetkellä oon iloinen, että oon uskoltanut avata suuni ja kertoa mitä ajattelen, koska kaikki palkitaan aikanaan. Lähden kesällä Italiaan edustamaan Keski-Pohjanmaan Nuori Vaikuttaja – ryhmää.  Ja se on mulle palkinto vaikuttamisesta.

Asiasta toiseen. Kesäloma häämöttää. Enää kolme viikkoa koulua! Vielä kun jaksais viimeiset koeruuhkat, niin sitten olis kasiluokka käyty. Tämä lukuvuosi on kieltämättä ollu aika rankka. Muistan kun mietin syksyllä ”en tuu ikinä selviämään keväästä”, mutta hyvin mä selvisin. Vaikka koko ajan on pitänyt olla menossa jonnekin suuntaan. Oon mä kyllä ollut paljon väsyneempi mitä ennen, mutta mitään juttua en vaihtaisi pois.

-Jasmina

________________________________________________________________

16.5.2011

Keski-Pohjanmaan nuorten vaikuttajaryhmän tiedote: Äänekkäät

_________________________________________

2.5.2011

Keskustelua hiljaisuudesta

Onpas sitä ollut kiirettä. Sitä se tämä kevät teettä, kun kasautuneet työt pitäisikin saada äkkiä tehtyä. Ei ehdi niinkään kauaan miettiä, että keksisi blogille jonkun hyvän ja merkittävän aiheen. Siitä aionkin tälläkertaa kirjoittaa. Täytyykö aina olla jotain  sanottavaa?

Ollessani isostelemassa, vanhemmat konkarit ja auktoriteetit pohtivat tätä asiaa. Kuuntelin sitä tarkkaavaisena ja aloin itsekkin pohtimaan asiaa. Keskutelu meni suurinpiirtein näin:

”Tarvitaan omasta mielipiteestä eroava mielipide keskustelun ylläpitämiseksi”, vanhempi ja viisaampi sanoi. ”Mutta tarvitseeko keskustelun aina jatkua?”, pohti taas vielä vanhempi ja viisaampi.

Molemmat lauseet ovat pohtimisen arvoisia asioita. Oikeaan keskusteluun tarvitaan eriäviä mielipiteitä. Käy ennen pitkään puuduttavaksi keskustella asiasta johon ei saa minkäänlaista uutta kantaa. Keskustelu tyrehtyy ja lopulta lakkaa, jos molemmat ovat samaa mieltä asioista.

”Kyllä se Munamies on vaan paras!” ”Joo niin onki.” ”Se ääni tekee siitä niin mahtavan. Just se ääni.” ”Joo niin onki. Siitä ei voi edes kiistellä!” ......

Keskustelu tarvitsee mielipiteitä tai vähintään eri näkökantoja, miksi juurikin Munamies on paras. Sympaattisuuden, mielikuvituksen tai jonkin muun asia takia. Muuten keskustelu ehtii loppua ennenkuin alkaakkaan.

Toisaalta, miksi keskustelun pitäisikään jatkua. Pelkäämmekö niin paljon hiljaisuutta, että meidän on pakko vääntää jostakin keskustelua, vaikka ei oikeasti olisi mitään sanottavaa? Olisiko parempi, että on vain hiljaa, jos ei ole mitään asiaa?

Monetkin väärinkäsitykset olisi voitu välttää, kun ei olisi yritetty vain täyttää sitä hiljaisuutta.

Itse joudun myöntämään, että olen tällainen. Yritän kaikin tavoin välttää hiljaisuutta, mutta vain seurassa. En pysty tuntemaan oloani turvalliseksi tai mukavaksi, jos en puhu ympärilläni oleville ihmisille tai he toisilleen. Ei minua haittaa yksin olessani hiljaisuus ja rauha, mutta seurassa se tuntuu ahdistavalta. Varsinkin uusien tuttavuuksien kohdalla.

Itseasiassa minua suorastaan ärsyttää, jos niinä harvoina hetkinä, kun minua ei huvita puhua,  ympärilläni oleva ihmiset ovat myös hiljaa, eivätkä puhu keskenään mitään. Se tuo turvattomuuden tunnetta. Kun kukaan ei puhu, myös oma puhumattomuus huomataan. Ei voi paeta toisten keskustelun taakse ja antaa omien ajatusten vain lentää jossain kauempana. On pakko alkaa puhua jostain yhdentekevästä asiast, sillä hiljaisuus ei käy päinsä, sehän voitaisiin rinnastaa yksinäisyyteen tai tylsyyteen.

Tämä on asia, joka minun pitäisi opetella. Usein tuttuni suorastaan vaativat ja ihmettelevät ”Etkö sää Renate vois olla edes joskus hiljaa?” Ehkä vielä joku päivä vielä olen jopa hiljaa juurikin siksi, että minulla ei ole oikeasti mitään sanottavaa, enkä siksi, että nukun.

  - Renate

1.4.2011

Entäs suunitelma 2?

Mä oon aina suunnitellut mihin menen työharjoitteluun. Mä oon muutenkin suunnitellut mun tulevaisuuden aika tarkkaan. Meille kerrottiin työharjoittelu viikko jo syksyllä. Meitä käskettiin ruveta suunnittelemaan mihin halutaan työharjoitteluun ja kysellä jo alustavasti työharjoittelu paikkoja. Mä ajattelin syksyllä ”Ei mun sitä tarvitse kysellä pääsen varmasti sinne”. Kuukausi sitten soitin haluamaani paikkaan, eikä sinne päässyt. Mulla ei ollut mitään varasuunnitelmaa. Mä mietein kauan mihin nyt menen työharjoitteluun. Soittelin moneen paikkaan, eikä mihinkään päässyt. Sain vasta viime viikolla harjoittelu paikan, se ei ole ihan sellainen mitä halusin, mutta onpahan ainakin harjoittelu paikka. Kyllä se koulun voittaa…

Opein tuosta aika paljon. Aina pitäisi olla monta vaihtoehtoa. Jos ensimmäinen vaihtoehto ei toteudu niin olisi silti toinen vaihtoehto, että ei tule sitten paniikkia jos suunnitelmat ei toteudu.

Muutenkin kun oon aika määrätietoinen mun tulevaisuudesta opein, että aina ei kannata luottaa siihen, että kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Ehkä olisi vain parempi olla miettimättä liikaa tulevaisuutta ja elää tässä päivässä (Tuo on helpommin sanottu kun tehty) Olisi kiva nähdä, mikä musta tulisi ilman, että oon suunnitellut sen. Unelmia saa olla, mutta aina ei tarvitse suunnitella =)

-Jasmina  

17.3.2011

Vaikuttajaryhmän järjestämä vaalipaneeli kokosi Toholammille maakunnan nuoria ja eduskuntavaaliehdokkaita 

Vaalipaneeli keräsi Toholammin kulttuurisaliin noin 110 nuorta maakunnan yläkouluista ja Toholammin lukiosta sekä Kaustisen musiikkilukiosta. Lisäksi paikalla oli Keski-Pohjanmaan kuntien nuorisotyöntekijöitä ja koulujen opettajia.

Paneelikeskustelijoina: Vuokko Lahti (PS), Lasse Lehtinen (PS), Mikä Lintilä (Keskusta), Tuomo Puumala (Keskusta), Juha Reini (Kokoomus) ja Mauri Salo (KD). Paneelin puheenjohtajana toimi vaikuttajaryhmän jäsen Miika Lehtinen.

Keskustelua käytiin vaikuttajaryhmän etukäteen suunnittelemien kysymysten pohjalta muun muassa siitä mikä sai keskustelijat pyrkimään eduskuntaan, miksi he ovat valinneet nykyisen puolueensa ja nuorten vaikuttamisen nykytilanteesta. Tässä muutamia poimintoja keskustelusta:

Kysyttäessä nuorten vaikuttamismahdollisuuksista Mika Lintilä halusi heittää pallon nuorille, nuoret saavat kyllä vaikuttaa. Lintilän mielestä nuorten mielipiteitä ei voida ohittaa ja nuorten tulisi lähteä politiikkaan. Tuomo Puumala kertoi olevansa ainut alle kolmekymppinen eduskunnassa, mikä kertoo siitä, että nuoret vaikuttavat liian vähän. Puumalan mukaan vaikuttamista pelätään liikaa. Juha Reini heitti myös palloa nuorille, koska tämä on suurimman osan kotimaa ja nuorten tulisi olla itse aktiivisia. Mauri Salo toivotti nuoret tervetulleeksi vaikuttamaan, lautakunnissakin on paikkoja nuorille. Vuokko Lahden mukaan vaikuttaminen lähtee siitä, että kyseenalaistetaan asioita ja keskustellaan erilaisista mielipiteistä. Lasse Lehtisen mielestä nuorilla on myös mahdollisuus vaikuttaa ja sitä ei tarvitse pelätä.

Yleisökysymykset koskivat ydinvoimaa, äänioikeusikärajaa, euroa valuuttana,  uskonnonopetusta, nuorten liikkumisen vähenemistä, lukiokoulutuksen vähenemistä, nuorten tupakointia, julkisen liikenteen kehittämistä ja pakkoruotsia. Poimintoja yleisökysymysten herättämästä keskustelusta:

 Juha Reini oli erittäin huolestunut nuorten liikkumisen vähenemisestä ja haluasi kouluihin lisää   liikuntaa. Tuomo Puumala haluaisi myös kouluihin lisää liikuntaa mutta myös vapaata harrastamista tulisi lisätä. Vuokko Lahden mielestä kouluihin ei tarvitsisi lisätä liikuntaa, vaan koululiikunnan tulisi uudistua. Mauri Salon mielestä liikkumisen tulisi olla omaehtoista. Lasse lehtinen puhui myös vapaaehtoisen liikkumisen puolesta, esimerkiksi metsästysharrastuksen kautta.

_______________________________________

10.3.2011

Ajan hallintaa

Aloittaessani peruskoulun viimeisen luokan päätin, että en aloittaisi uutta harrastusta, jotta pystyisin keskittymään kunnolla kouluun. Tiesin jo etukäteen, että koulun ilmaisuprojekti tulisi viemään viimeistään keväällä osan vapaa-ajastani, samoin isoskoulutukseni. Vaan kuinkas sitten käviään?

Tällä hetkellä kalenterini on aivan täynnä. Joka viikolle jotain puuhaa. Jos näyttää siltä, että kuun alussa kalenteri on tyhjää, ei ole pelkoa etteikö se olisi jo seuraavana viikkona täyteen ahdettu.

Alku syksystä äidinkielen opettajani näytti minulle sähköpostia, jossa kerrottiin Nuoresta Vaikuttajasta. Hän kyseli, että tahtoisinko lähteä edustamaan paikkakuntaani tähän hankkeeseen. Olen paikkakuntani lasten ja nuorten parlamentissa mukana, joten opettajani ajatteli minun olevan kiinnostunut muustakin vaikuttamisesta.

Jouduin harkitsemaan asiaa hetken. Kokouksiahan pidettäisiin niinkin usein, kuin kerran kuussa. Joka kuukausi eri paikkakunnalla ja vielä koulupäivän aikana. Siihen romuttuisi samantien "ei uusi harrastuksia" -päätökseni. Päätin kuitenkin lähteä mukaan tähän hankkeeseen ja voin sanoa etten ole katunut.

Onhan toki surullista, että joudun kerran kuussa jäämään pois matematiikan ja ranskan tunneilta, mutta on se sen arvoista. Minä pidän tästä hommasta. Pääsen näkemään uusia paikkoja ja ihmisiä. Pääsen myös tekemään lehteä ja järjestämään tapahtumaa, mistä olen todella innoissani.

Harmi, että aika ei vain tunnu riittävän kaikkeen. Nytkin voisi lähteä vaikka mihin mukaan, mutta en tiedä, onko minulla enää yksinkertaisesti aikaa siihen.Hyvä esimerkki oli viikko ennen talviloman alkua.

Koulussa oli meidän tukioppilaiden järjestämä ystäväviikko. Jokaiselle päivälle oli jotain erikoista ja viikko huipentui perjantaina tukioppilaiden pitämään tuntiin, jossa oli koko koululle järjestetty leikkejä ja muuta ohjelmaa. Samalle viikolle sattui vielä Nuori Vaikuttajan kokous. Sitä viikkoa voi sanoa hektiseksi. Koska ohjelmaa oli pitkin viikkoa, oli paljon suunniteltavaa ja järjestämistä, johon kuluivat kaikki välitunnit. Eikä sekään riittäny.

Meidän piti pitää yhtenä aamuna aamunavauskin osan tukioppilaiden kanssa, mutta emme oikeastaan ehtineet suunnitella sitä yhtään, joten aamunavausta edeltävänä iltana kirjoitin meille tekstin, josta jokainen luki sitten pätkän. Seuraavana aamuna hätäiset harjoitukset ennen itse aamunavausta. Se oli mielenkiintoista se.

En siis pystynyt panostamaan siihen viikkoon niin paljon, kuin olisin tahtonut. Oli niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa. Onneksi kaikki saatiin kuitenkin tehtyä aina "määräaikaan" mennessä. Oma osuuteni silti harmittaa, sillä olisin voinut tehdä enemmänkin.

Siitä viikosta opin, vaikka sitä aikaa kalenterista löytyisikin kannattaa miettiä, osallitunko kaikkeen vai en. Jos koko ajan on jotain tehtävää, voi käydä niin, että et pysty sitten lopulta keskittymään mihinkään. Joskus vähemmän on enemmän.

- Renate

Aina me nuoret ollaan valittamassa harrastusmahdollisuuksista.

”Ei täällä ole mitään kivaa harrastusta” ”Tämä harrastus on ihan liian kallis” ”En minä jaksa kulkea tuonne asti, että pääsen harrastamaan” ”Miksi täällä ei voi olla sellaista harrastusta mitä minä haluan harrastaa” kuulostaako tutulta? Miksi me nuoret ollaan aina valittamassa?

Tähän on helppo ratkaisu. Meidän nuorten pitää ottaa itseämme niskasta kiinni ja alkaa vaikuttamaan asioihin. Välillä kannattaa olla oma-aloitteinen. Ei aina kannata olla valittamassa, jos asioihin voi itse vaikuttaa.

Eihän kaikkia mahdollisia harrastuksia voi olla samalla paikkakunnalla, mutta kyllä jokaisella kunnalla on varmasi hyviä harrastuksia. Välillä tietysti pitää lähteä vähän kauemmaksi harrastamaan, mutta kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta kulkea. Harrastuksen kuluihinkin voi vaikuttaa itse aika paljon. Harrastusta voi harrastaa yksin, ilman valmentajaa tai joukkuetta ja monissa lajeissa voi kisata ilman ryhmää.

Käytän itseäni esimerkkinä. Minä olen harrastanut tanssia ihan pikkutytöstä asti. Kuljin eri paikkakunnalla kolme kertaa viikossa tanssiharkoissa, mutta sitten tajusin kulkevani ihan turhaan. Miksi kulkea eri kunnassa harkoissa kun niitä voi pitää omassa kunnassa. Soitin kaupungilla ja tällä hetkellä pidän pari tuntia viikossa tanssitunteja ja käyn omissa harkoissa (omalla kunnalla) 2-3 kertaa viikossa. Kuluihin voin itse vaikuttaa paljon, koska meillä on täällä oma tanssiryhmä, johon kuuluu 8 tanssijaa. Maksamme itse tilavuokrat, esitysvaatteet ym. Mutta voimme aina sopia yhdessä mitä ostamme ja miten paljon siihen käytämme rahaa.

Asioilla on tapana järjestyä, ainakin jos sinä itse haluat niin. Turha sitä on kotona istua ja miettiä ”Miksi en harrasta mitään”. Vain sinä itse voit vaikuttaa asioihisi.

 -Jasmina 

2.2.2011

Tuhat tapaa aloittaa blogi ja silti yksikään tapa ei tule mieleen, joten on parempi aloittaa hyvin kliseisellä tavalla eli esittelemällä tätä blogia.

Toimin maakunnalisen vaikuttaja-ryhmän jäsenenä ja sitä kautta tarjoutui tilaisuus päästä kirjoittamaan blogia tälle sivustolle. Tarkoituksena olisi pohtia nuorten asioita ja muuta maailman menoa, mikä tuntuukaan nyt ajankohtaisimmalta.

Meitä on kaksi  kirjoittajaa ja me kirjoitamme tätä blogia vuorotellen n. kahden viikon välein (ainakin näin aluksi), siten molemmat pääsevät kirjoittamaan kerran kuussa.

Mutta nyt siihen ”oikeaan” asiaan. Tämänkin aiheen voisi säästää myöhemmäksi, mutta itseäni on tämä vaivannut kovasti ihan viime aikoina. Minne hakea ysin jälkeen?

Suoraan sanottuna tuntuu, että meitä on huijattu koko elämämme ajan, sillä aina nuorempana kertoessa jollekulle, miksi alkaa isona, he ovat vain sanoneet, että: ”Ei sinun tarvitse vielä tietää” ja naurahtaneet vielä päälle. Ja nyt, nyt pitäisikin tietää tasantarkkaa, miksi sitä tosiaan ryhtyy isona, koska sillä on väliä minne hakee. Jos lähdet opiskelemaan media-assistentiksi, et todennäköisesti pääse lastentarhaopettajaksi, jos se alkaisi tuntumaan paremmalta vaihtoehdolta.

Näin ollen  tulee ”pieniä ” paineita, että minne hakea. Ehkä vielä sitkin järkyttävämpää on, että kaikki aivät edes tunne näitä paineita tai tätä valitsemisen vaikeutta, joka muistuttaa tilannetta, jossa pitää valita pizzan ja grilliruoan väliltä.

Tein nimittäin kyselyn liittyen juuri näihin jatko-opiskelupaikkoihin, sen tulokset tulevat julki ylhäällä mainitun ryhmän lehdessä (tarkoituksena julkaista lehti näillä sivuilla!), mutta voin kertoa sen verran, että koulussani enemmistö ei tuntenut paineita jatko-opiskelupaikan valitsemisesta. Reilua.

Okei myönetään, tuloksilla oli vain viiden oppilaan ero, mutta silti.

Itse painiskelen tällä hetkellä eniten sen kanssa, että otanko lukiossa pitkän vai lyhyen matikan. Ja otanko extra kielen. Selviäisnkö pitkästä matikasta, jos minulla on vielä ylimääräinen kieli? Varsinkin kun ruotsikin meinaa jo takuta. Pitkästä matikasta olisi hyötyä, jos haen yliopistoon, mutta onko minulla edes matemaattisia lahjoja ja selviäisinkö kirjoituksista. Kiinnostaako minua edes se? Jahkailua on loputtomasti.

Olisi vain paljon helpompaa, jos ei vielä tarvitsisi valita. Ei edes oikeastaan kiinnosta se, että opiskelu vain lisäänty. Nytkin tuntuu, että aika loppuu kesken. Milloin ehtii pitämään hauskaa?  Toivotaan, että hätä keinot keksii.

Renate (=tämän blogin kirjoittaja ;))

P.S. Antakaa armoa ensimmäiselle blogille, kyllä minä tästä vielä vetreydyn. Tämä on nyt tällainen lämmittely blogi, kun ei vielä oikein tiedä, miltä tämä käytännössä tulee näyttämään :D

« Takaisin