Usein kysyttyä

Onko Villa Elba auki talvellakin?

Olemme auki ympäri vuoden. Maanantaista – perjantaihin kello 08 – 15.00 ja sopimuksen mukaan.

Sijaintimme vuoksi meille on helppo tulla. Voitte tulla junalla tai bussilla. Sijaitsemme vain noin 4 km päässä Kokkolan keskustasta ja rautatieasemalta ja linja-autoasemalta. 

Villa Elbaan voi tulla aukioloaikojen puitteissa kello 8-15.00. Mikäli haluatte tutustua Elban pihapiiriin iltaisin tai viikonloppuisin, kuljettehan niin että mahdolliset majoitusasiakkaat tai Villa Elbassa järjestettävät tilaisuudet eivät häiriinny. Elban metsäpolulle voi mennä milloin vain, parhaiten sinne pääsee parkkipaikalta.

Iltaisin ja viikonloppuisin olemme auki vain tilauksesta, lukuunottamatta talvista Mono Cafeta, joka aukeaa helmikuun puolivälistä lähtien myös viikonloppuisin. Mono Cafe sijaitsee päärakennuksessa, käynti kahvilan puolelta.  Mono Café on auki lauantaisin ja sunnuntaisin 11-16 niin kauan kuin hyviä talvisia hiihto- ja ulkoilukelejä riittää ja viikolla 9 hiihtolomaviikolla päivittäin 9-15. Lisätietoa Mono Cafésta: sales.elba@villaelba.fi.

Meille voi mielellään tulla lounaalle. Lounas on tarjolla klo 11-14. Suosittelemme kuitenkin, että soitatte ja varaatte lounaan etukäteen, p. 050 329 4547, jotta osaamme varata riittävästi ruokaa.

Lounaslista

Valitettavasti tällä hetkellä meillä ei ole suksia eikä luistimia vuokrattavana. Ryhmille vuokraamme lumikenkiä ja potkukelkkoja. Lisäksi meiltä löytyy sauvoja, joita voi lainata. Kysy lisää sales.elba@villaelba.fi Vuokraamme myös suppilautoja tuntiperiaatteella, maastopyöriä, tandempyörää ja kanootteja.

 

Kyllä, meiltä voit vuokrata maastopyöriä, SUP-lautoja, kanootteja, kajakkeja, lumikenkiä ja potkukelkkoja.

Villa Elbassa ei ole omaa paljua. Voit kuitenkin vuokrata paljun ulkopuoliselta taholta Villa Ebassa järjestettävään saunailtaan.

Parkkipaikalla voi yöpyä asuntoautolla. Kysy lisää vastaanotostamme pysäköimisestä ja sähkötolpista.

Monokahvila palvelee yleensä helmi-maaliskuussa. Aukioloja kannattaa seurata sosiaalisen median kanavillamme.

Meiltä voi tilata työhyvinvointipäiväänne moniakin erilaisia ohjelmia sekä tarjoiluja. Lue lisää ohjelmista: Ohjelmapalvelut aikuisille.

Ei tarvitse, saunassa on pyyhkeitä, jos olette tilanneet saunaillan (hinta 10  €/kpl) Omatoimisaunojien toivomme tuovan omat pyyhkeet mukaan.

Villa Elban päärakennuksessa on A-oikeudet erilaisia tilaisuuksia varten.

Voit tuoda omat alkoholijuomat Vanhaan Villaa, Helmeen ja laiturisaunaan. 

Kaikissa kokoustiloissa on AV-laitteet.

Kyllä, kaikki ovat tervetulleita meille majoittumaan. Voit varata majoituksen suoraan myyntipalvelusta tai verkkokaupasta

Villa Elban pihapiirissä saa kulkea myös aukioloaikojen ulkopuolella. Kuljettehan niin että mahdolliset majoitusasiakkaat tai Villa Elbassa järjestettävät tilaisuudet eivät häiriinny. Elban metsäpolulle voi mennä milloin vain, parhaiten sinne pääsee parkkipaikalta. Rannan nuotiopaikkoja saa käyttää mikäli se ei häiritse Vanhan Villan varanneita tai saunojia. Nuotiopaikat eivät ole yleisiä, eikä niissä ole polttopuita. Huomioithan metsäpalovaroitukset.

Kyllä, otamme mielellämme työharjoitteluun esimerkiksi nuoriso-ja vapaa-ajanohjaaja-, yhteisöpedagogi-, sosionomi-, luonto-ja eräohjaaja, merkonomi- ja tradenomiopiskelijoita. Työharjoittelun voi suorittaa kansainvälisellä osastolla, luontokoulussa, palvelupuolella, hallinnon tehtävissä tai yhdistäen näistä tarpeen mukaan sopivan kokonaisuuden. Tutustu harjoittelupaikkoihin

Lemmikit ovat aina tervetulleita Café Elban terassille. Voit pyytää vesikupin keittiöstä. Lemmikit ovat tervetulleita myös yhteen mökeistämme.

Majoitusrakennuksissa ei ole omaa pyykkikonetta mutta voitte pestä pyykkiä päärakennuksessa ennalta sovittuina aikoina ja päärakennuksen aukioloaikoina. 

Skip to content