Blogi: Muhoksen Nuotta-reissu

Kokkolan Villa Elba oli kolmas Nuotta-valmennus, johon osallistuin. Kaksi aiempaa Nuottaa sijoittuivat Kuusamon ja Nurmeksen maisemiin. Matkanteko päätettiin tällä kertaa suorittaa junakyydillä, hyvien kulkuyhteyksien ja nopeamman matkan takia. Junalla lähdettiin Muhokselta Ouluun ja Oulussa tehtiin yksi tarvittava vaihto Kokkolaan menevään junaan. Takaisintulomatka sujui samoilla kyydeillä. Junan vaihdon ehti suorittaa rauhassa isommallakin porukalla, eivätkä junien väliset odotusajat olleet onneksi pitkiä. Itse koen junakyydit yhdeksi parhaista matkantekotavoista näin pitkillä välimatkoilla, kun kilometrejä tulee helposti toistasataa suuntaansa. Matkat ovat nykyään junalla matkatessa pääsääntöisesti paljon nopeampia kuin autoillen, joten matkalla ei siis pääsääntöisesti tarvitse edes pysähtyä syömään. Junissa pääsee myös vaivattomasti oikomaan jalkojaan, joten penkissä istuminen ei käy niin pahasti kunnon päälle kuin pitkillä automatkoilla. Myös se, että kenenkään ei tarvitse huolehtia kuskina olemisesta, on monesti iso kiitos pidemmillä reissuilla.

Villa Elban meille etukäteen tilaamat taksit olivat meitä Kokkolan asemalla vastassa. Lyhyt matka juna-asemalta Villa Elbaan taittui sujuvasti. Villa Elban pihaan saapuessa huomio kiinnittyi ensimmäisenä merelliseen miljööseen ja kauniisiin vanhoihin rakennuksiin. Elban tilat ja piha-alue olivat reissumme ajan aika seesteiset ja muista vieraista vapaat, joten saimme nauttia miellyttävän rauhallisesta reissusta omalla porukalla lähtöömme asti. Lähtöpäivänä kouluikäisten lasten ryhmä ”valtasi” Villa Elban alueen ja alueelle tuli kovasti eloa.

Majoitus Elbassa oli oikein mukava. Meillä oli ryhmällä käytössä kolme erillistä majoitustilaa. Kaksi mökkiä ja rannan tuntumassa ollut huvilarakennus. Majoituin itse toisessa mökeistä kolmen ihmisen ja yhden koiran kanssa.  Osalla majoittujista oli käytössä oma huone, itse nukuin samassa huoneessa entuudestaan tutun ihmisen kanssa. Mökit olivat todella siistejä ja hyvin varusteltuja. Yöt olivat rauhallisia ja nukuttua sain reissu aikana hyvin.

Ensimmäisenä ohjelmana merentutkimusta

Saapumispäivän ensimmäisenä aktiviteettina oli merentutkimus. Merentutkimus oli ajatuksena mielenkiintoinen ja selvästi monille mukana olleille hauska ja kiinnostava toiminta. Lapsena olen pyydystellyt paljon kaikenlaisia ötököitä ja otuksia, mutta niiden tarkkailu on pääsääntöisesti silloin tapahtunut lasipurkkien läpi tuijottelemalla. Lievästi ötökkäkammoisena ihmisenä iilimatojen ja muiden eliöiden tarkkailu mikroskoopilla ei ollut ehkä tuon päivän tähtihetkiä. Kokemuksena voin sitä silti suositella. Onhan meitä ympäröivän maailman tarkkailu mikroskooppisella tasolla kuitenkin sellainen elämys, ettei sen kaltaisia mahdollisuuksia tule välttämättä usein vastaan!

Ensimmäisen illan ohjelmassa oli laiturisaunassa saunominen. Sauna näytti todella viihtyisältä niin sisältä kuin ulkoa ja löylytkin olivat kuulemma makoisat. Saunojien mielestä laiturilta olisi ollut mukava pulahtaa veteen mutta valitettavasti uimaportaat puuttuivat. Itselläni jäi saunominen välistä rannalla pelattujen sulkapallopelien takia.

Saariseikkailu

Tiistaiaamuna ohjelmassa oli saariseikkailuun lähtö. Venetaksissa olin ensimmäistä kertaa. Matka taittui sisätilassa lämpöisesti istuen, tai veneen kannella tukka tuulessa hulmuten. Myös selkeästi työstään nauttiva venekuski teki matkoista olennaisen osan tätä saaristoretkeä ja matkat taittuivat iloisissa tunnelmissa kuunnellen tarinoita siitä, millaisilla eri paateilla matkaa on vuosien saatossa taitettu. Sää suosi retkeilijöitä ja maisemat olivat karun upeat niin merellä kuin saarellakin.

Kokkaaminen omalla porukalla yhdessä toi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Rieskat paisteltiin ulkotulella, Linssikeitto valmistettiin trangialla. Trangia oli retkivälineenä itselleni tuttu, monelle sen käyttö oli kuitenkin uusi kokemus. Päiväretki tällaiselle karun kauniille kalliosaarelle oli kuitenkin varmasti kaikille mukana olleille uusi ja uniikki kokemus, sillä vastaavanlaisia saarireissuja on käytännössä mahdoton tehdä esimerkiksi Oulun alueella. Saarikierrokselle voi antaa kyllä todella vahvan suosituksen. Asiantunteva Nuotta-valmentaja osasi myös kertoa elävästi entisajan asumisesta saarella ja se avasikin ikkunaa sille, millaista paikallinen elämä on joskus ollut. Saariretki oli reissun ehdottomasti uniikein aktiviteetti, jollaista ei varmasti ole edes mahdollista järjestää kuin harvoissa ja valituissa paikoissa. Jälkiviisaana voin aurinkoisille kesäpäiville henkilökohtaisesti suositella mukaan varattavan aurinkorasvaa reilusti, sillä tämän päivän puna ei aina ole huomisen bruna!

Kotimatka saaristoretkeltä kerättiinkin ruokahalua perillä odottavaa loppuillallista varten. Menun illalliselle saimme valita jo hyvissä ajoin ennen reissuun lähtöä ja tarjotuista vaihtoehdoista illallisen teemaksi valikoitui meillä neljän ruokalajin loppuillallinen. Alkusalaatti oli raikas ja ruokaisa. Seuraavana oli vuorossa alkuruokana täyteläistä tomaatti-kikhernekeittoa ja tuoretta leipää, joka maistui erittäin hyvin ainakin tällaiselle sosekeittojen ystävälle. Pääruoaksi tarjoiltiin järkisärkipastaa, joka nousi koko menusta omaksi suosikiksi. Järkisärki oli entuudestaan tuttu herkku, mutta sen käyttö lämpimässä pastaruoassa oli itselle uusi ja todella maukas kokemus. Jälkiruoaksi pöytään katettiin jokaiselle kauniisti kasattu annos tyrnikiisseliä kermavaahdolla, jotka oli koristeltu ananaskirsikoilla. Tyrnikiisseliä olin viimeksi syönyt joskus lapsena mummolassa ja sen tuomat lämpimät muistot niistä ajoista kruunasivatkin jo muuten erittäin hyvän illallistarjoilun.

Illallismenu oli onneksi hyvin monipuolinen, joten koko porukalle löytyi jotain, josta he tykkäsivät. Allekirjoittaneella viimeisenä illallisohjelmana oli vielä henkilökohtainen haastattelu työhönvalmentajien kanssa muiden poistuttua, jossa tiedusteltiin kiinnostusta mahdolliseen työkokeiluun Mahiksella. Nyt tätä reissutarinaa työkokeilijana kirjoittavana ei voi, kun todeta, että kiinnostihan se!

Viimeisenä ohjelmana melontaa

Viimeisenä järjestettynä ohjelmana valitsimme lähteä porukalla melomaan merelle keskiviikkona. Merellä melominen oli uusi kokemus myös allekirjoittaneelle, vaikka melominen itsessään oli jo entuudestaan tuttua. Ryhmä sai mukaansa osaavan oppaan ja melonta alkoikin sujua melko sujuvasti jo pian rannasta lähdön jälkeen myös vähemmän sitä harrastaneilla. Matkaa taitettiin toki hieman erilaisilla tyyleillä venekunnasta riippuen, joko määrätietoisesti suoraan meloen tai rauhallisempaan tahtiin mutkitellen. Tämä reissun päätöspäiväkin oli onneksi sään puolesta enemmän kuin otollinen ja saimme koko parituntisen melontareissun ajan paistatella auringon lämmössä. Kotiinlähdön yhteydessä meille tarjottiin vielä mahdollisuutta päästä jatkamaan melomista, sillä matkan Villa Elbasta kohti Kokkolan keskustaa olisi voinut taittaa myös isommalla kanootilla porukalla meloen halutessaan. Tämä tarjous jäi kuitenkin tällä reissulla vielä toistaiseksi hyödyntämättä mutta jospa lähtötilanteet olisivat sen verran suotuisammat vaikka seuraavalla reissulla, että tämäkin päästäisiin kokemaan!

Kaikki nuottareissut, joissa olen tähän asti ollut mukana ovat olleet omalla tavallaan erilaisia mutta aina mukavia ja hauskoja kokemuksia. Ohjelman järjestys ja tekemismahdollisuudet ovat tietenkin paikasta riippuen hieman poikenneet toisistaan, joten kokemuksena kaikki paikat ovat omanlaisiaan. Jos yllämainitut aktiviteetit kuulostavat sellaisilta, että ne saattaisivat kiinnostaa, niin voin todella vahvasti suositella Villa Elbaa kohteena ja toivon kyllä pääseväni sinne itsekin vielä uudestaan! Meidän porukan fiilis oli, että ohjelmaa oli järjestetty sopivasti ja aikataulutus toimi mainiosti. Järjestetyn toiminnan ja vapaa-ajan suhde oli hyvä. Merentutkinnan, saariretkeilyn ja melomisen lomassa tulikin mm. Pelattua sulkapalloa, erinäisiä lauta- ja korttipelejä sekä seurattua mm-lätkää isossa huvilassa yhdessä koko porukalla.

Loppuun on pakko antaa vielä erityismainintaa meidän porukan nuotta-ohjaajalle. Asiantuntevaa ohjausta saatiin jokaisen ohjelman yhteydessä ja ohjaajana hän oli todella ystävällinen sekä helposti lähestyttävä persoona, jonka kanssa kaikilla oli varmasti helppo ja mukava olla! Kiitos siis vielä mukavasta reissusta, ei jäänyt kuin hyviä kokemuksia varmasti koko mukana olleelle porukalle.

Kirjoittaja valmennuspaja Mahiksen nuori

photo
Skip to content